tiistai 27. tammikuuta 2015

Kerro se kukkasin

Tänään sain vihdoin viimeisteltyä ja pääteltyä langanpäät tyttärelleni tekemästä neuletakista. Miten se lankojen päättely voikin olla niin vastenmielistä?? :D 


 Neuloin takin Dropsin alpacasta tällä ohjeella, hieman muokaten. Alpaca ei kyllä ole suosikki lankojani, jotenkin tuntuu, että siitä ei saa tarpeeksi siistin näköistä. Noh, ehkä sen kanssa oppii kaveriksi ajallaan.


Kirjoneuletta on tullut tehtyä luvattoman vähän, vaikka se on aika mukavaa puuhaa. Ehkäpä tämän myötä saa taas innostuksen siihenkin näpertämiseen


torstai 15. tammikuuta 2015

Nyörisukat

Kovin harvakseltaan tulee kirjoiteltua ja päiviteltyä uusia tuotoksia. Mutta koitetaanpa tsempata ja olla aktiivisempi!

 Pitkästä  aikaa pääsin tekemään jotain itselleni. Sain tuttavalta joulun alla mukavan ja todella helpon sukkaohjeen. Nämä siis valmistuivat ihan hetkessä ja ovatkin olleet jo ahkerassa käytössä. Neuloin sukat 7veljeksestä ja nelosen puikoilla. Nämä sukat neulotaan tasona ja  ommellaan toinen pää kiinni. Reunaan virkataan vielä nyörille pujotusaukot ja pujotellaan nyörit paikalleen. Helppoa, nopeaa ja vielä oikein kivan näköiset vaikka mekon, tai tunikan kanssa käytettäviksi.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Jostakin se on aloitettava

Loin blogini jo viime kesänä, mutta sitten meillä oli edessä muutto ja asuttiin väliaikaisesti anoppilan yläkerrassa. Siinäpä se sitten jäi vain ajatustasolle koko touhu. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä asialle jotakin, koska blogin pitäminen on kuitenkin ollut jo mielessä pitkään. Päästiin jo hyvissä ajoin ennen joulua omaan kotiin, kun sopiva talo vihdoin ja viimein löytyi. Nyt on joulut takana ja kodin laittaminen jotakuinkin hyvällä mallilla, (eihän siitä koskaan tule valmista) niin ei ole tekosyitä olla kirjoittelematta.


Laitetaanpa ensimmäisenä neulomuksena maailmaan parhaiksi vauvojen sukiksi toteamani junasukat. Junasukkien ohjeen ja tarinan löytää täältä. Itse neuloin sukat SandnesGarn Lanett Babyull langasta ja muistaisin käyttäneeni kolmosen sukkapuikkoja. (Nämä olen tehnyt siis jo vauvalleni, joka on kohta jo 9kk vanha, mutta sukat ovat edelleen kovassa käytössä.) Lanka on aivan ihanaa  100% merinovillaa, ei nukkaannu eikä nyppyynny.