perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hiippapipo






Pipoja, kun koskaan ei voi olla liikaa?? niin oli pakko kokeilla tätä super söpöä OHJETTA lapsen hiippapiposta. Söpöhän siitä tulikin ja tämä päässä piti nukkua kuulemma päiväunetkin äidin ollessa töissä. :D 
Koska käsialani on melko piukkaa ja käyttämäni baby merino myös hieman ohuempaa, niin lisäsin silmukkamäärään 16 silmukkaa. Kavennusten välikerroksia neuloin kahdeksan.
Silmukoiden jäljittelystä innostuneena kokeilin tehdä jonkinnäköisen tähden, jotta se sopisi samaan settiin sukkien kanssa. 


"Eevetti on tonttu"

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tumput ja conversesukat



Hetki sitten neuloin pikkuneidille tumput, mutta toinen niistä hukkui kertakaikkisen lahjakkaasti jonnekin. Onneksi tällaisia pieniä tekee nopsaan, niin ei tarvitse lähteä kaupoille kiertämään. (Ja tottakai ne pitää olla itse tehdyt.) 

Kokeilin näihin taas minulle uutta juttua, nimittäin silmukoiden jäljittelyä. Jokin pieni merkki näihin oli saatava, jotta tumput erottaa kiiressäkin nopsaan, kumpi kumpaankin käteen kuuluu. Pienet sydämet hoitavat nyt siis sitä virkaa. 


 



Viime aikoina on tullut tehtyä tytölle kaikenlaista. Nyt oli sitten pojan vuoro saada myös jotakin. Conversesukat on pyörinyt jo mielessä jonkin aikaa, niin nyt kokeilin sellaiset saada aikaan. Tein nämä ilman sen kummempia ohjeita, vähän siis fiiliksen mukaan. Solmimisnauhat olisivat saaneet olla vähän pidemmät, mutta saahan ne vaihdettua pidempiin, jos kovasti häiritsevät. 



  

    



Tumput ja sukat on neulottu dropsin baby merinosta.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pienen prinsessan kakku


Edellisessä postauksessa kerroin kakun koristeesta, jonka virkkasin, niin tässä on nyt kakku kokonaisuudessaan. Päivänsankari tosin ei itse vielä päässyt kakkua maistamaan, mutta ehkä seuraavissa kemuissa. 

Pohjaksi tein suklaakakkupohjan ja väliin suklaamousse- ja limemansikkatäytteet. Päälinen on sokerimassasta ja helminauha mariannerakeista.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Prinsessalle





Pieni prinsessamme täyttää lauantaina vuoden. Toiveissani oli, että saisin synttärisankarille hiuksiin rusetin, mutta eihän ne hiukset ihan siihen mittaan ole ehtineet kasvaa. :) Virkkailin sitten neidille hiuspannan yhteishyvän ohjeella, mikä löytyy tästä. Somisteena piti tietysti olla jotain vaaleanpunaista, niin virkkasin sen kaipaamani rusetin tähän lisäksi.




 


Sain viime hätään päähäni, että kakussa pitää olla pieni kruunu koristeena. Ensin ajattelin, että tekisin rautalangasta, mutta sitten päädyin virkkaamaan senkin. Ohjetta etsiskelin netin syövereistä, mutta sellaista kun en löytänyt, niin virkkailin kruunun omasta päästä. Mittana käytin pilttipurkkia ja sokeritärkkäsin ja muotoilin myös sen ympärille. Kun kruunu oli kuivunut ja kovettunut, niin liimailin vielä jostakin pilipali -rannekorusta irrottamani helmet kruunun koristeeksi. Tämä saa nyt kelvata kakun koristeeksi. Jääpä nähtäväksi, että kehtaako valmiista kakusta ottaa kuvaa. :D 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Virkattu pupu-uniriepu







Meidän kohta 1-vee neiti on sellainen riepuliisa, että tämän unipupun ohjeen nähtyäni tässä ihanaakin ihanammassa blogissa, oli aivan pakko tarttua koukkuun ja alkaa virkata pikkuneidille ikiomaa unikaveria. Tämä lähtikin heti valmistuttuaan lohduttajaksi nuhanenulle ja osoittautui rakkaaksi esineeksi. Pääsiäiseen oikein osuva käsityön aihe. :) 

...näitä saattaa tulla tehtyä useampiakin, kun lähipiirissä kuullaan puolelta ja toiselta kevään ja kesän aikana pienten töppösten töminää...  <3