tiistai 29. syyskuuta 2015

Pitsiunelmat pikkuprinsessalle


Näiden kanssa tuli taisteltua muutamaankin otteeseen: Aloitin neulomisen jo alkukesästä. Nämä valmistuivatkin nopeasti siihen asti, kunnes loppui lanka. Etsinnän jälkeen löysin kaapista samaista lankaa, mutta eri erästä, neulominen kuitenkin jatkui. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin eron huomaa, mutta eipä se käytössä juuri silmään pistä. Taas, kun pääsi jatkamaan neulomista, niin lanka loppui jälleen kesken. Toisesta sukasta puuttui enää terä. Nämä sitten odottivat kesän; en koskaan muistanut hankkia lisää lankaa.





Tässä taannoin, kun tein tilauksen Lankamaailmaan, niin muistin katsoa, olisiko siellä samantapaista lankaa, kuin sukissa olin käyttänyt. Otin tilaukseen lopulta luonnonvalkoista merinovillalankaa ja jännityksellä odotin pakettia saapuvaksi. Kun paketti saapui, niin valitsemani lanka sopikin täydellisesti näihin! Vihdoin sain molemmat sukat valmiiksi. Tosin, olinhan aloittanut sukkien neulomisen jo alkukesästä, niin eikös tämä valmiiksi ehtinyt sukka ollut jo jäänyt pieneksi. Eipä auttanut muu, kuin purkaa kärki ja tehdä muutama lisäkerros. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen nämä kuitenkin lopulta valmistuivat. Ja ovat kyllä ihanan suloiset hienostelusukat! <3

Ohje sukkiin on Dropsilta
Lankana SandnesGarn Baby Ull Lanett
Puikot 2,5

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Sukkia vähän jokaiselle




Ilmat alkaa jo viiletä kovaa vauhtia ja melkein yhtä kovaa vauhtia on puikot heiluneet viime aikoina. Sukkapulaa on yhdellä jos toisella ja varsinkin näillä kasvavilla lapsilla on sukat jääneet pieniksi. Ajattelin ensin, että teen ihan perussukat, mutta täytyyhän lapsella, varsinkin pojalla, traktorisukat olla. Nämä ovat seiskaveikan jämistä ja omalla mallilla tehdyt, valmista ohjetta kun ei traktoriin löytynyt. (Pojalta kun kysyin, että mitä kuva esittää, sain vastaukseksi: "pöllö")



Itselleni neuloin pitkävartiset sukat Dropsin Fabel- langasta ja samasta langasta vielä miehelle nilkkasukat, jotka toimisivat hyvin kenkäsukkina. Toiveena hänellä siis oli ohuesta langasta neulotut sukat, jotta kengissä pysyy jalat lämpöisinä, mutta eivät kuitenkaan hikoaisi. 




Omat sukat aloitin 64:llä silmukalla kaventaen hiljalleen nilkkaan asti 48:aan silmukkaan. (olisi saanut olla varressa muutama silmukka enempi, koska käsialani on melkoisen tiukka.) 
Miehen sukissa silmukkamäärä on myös tuon 64 kärkikavennukselle asti. 
Nämä molemmat on neulottu kolmosen puikoilla.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Virkattu reppu ja huivi

Tovi jos toinenkin on vierähtänyt viime päivityksestä. Tehtyä on tullut vaikka ja mitä, mutta kuvaaminen ja niiden siirtäminen koneelle on ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa, mukamas. 






Tässä jo alkukesästä valmistunut jokaisen pienen tytön (tai äidin :D) must-have söpistelyreppu, johon olen törmännyt useammassakin blogissa. Kuvallisen ohjeen ja "alkuperäisen" repun löytää täältä. Seurakseen reppu sai huivin, joka on oma variaationi prinsessajutun huivista.
 Kyllä näillä varusteilla kelpaa lähteä kyläilemään.